Talman koulutilojen ja ympäristön parantaminen

Talman koulun pihan ja puistoalueen rakennustyöt alkavat 9.7.2020

Talman koulun pihan ja puistoalueen (montun) rakennustyöt alkavat 9.7.2020. Koulun piha-alue valmistuu koulujen alkuun mennessä elokuussa ja puistoalue valmistuu lokakuun lopussa 2020. Urakoitsijaksi on valittu Puuha Group Oy.

Koulun pihalle on suunniteltu muun muassa pesäkeinuja, trampoliineja, koripalloteline ja pienpelikenttä. Lisäksi pihan valaistusta ja kasvillisuutta on tarkoitus parantaa. Koulun pihasta rakennetaan polku monttuun, jonka ansiosta erityisesti koululaisten kulku montulle helpottuu.

Montun alueelle on suunniteltu parannuksia koskien liikuntamahdollisuuksia. Sinne on tarkoitus rakentaa kaksi juoksurataa (40-60 m), pituushyppykuoppa ja kuulantyöntöpaikka. Lisäksi monttuun on suunniteltu ulkokuntoilupiste. Alueen kasvillisuutta siistitään ja maanpintaa muotoillaan.

Talman koulun pihan ja puiston suunnitelma on valmistunut (17.4.2020)

Minkälaiselta suunnitelma näyttää?

Suunnitelma on tehty käyttäjien toiveiden pohjalta ja suunnitelmassa on ajateltu erityisesti turvallisuutta, koululaisille sopivia toimintoja ja viihtyisyyttä. Koulun pihalle on suunniteltu muun muassa pesäkeinuja, trampoliineja, koripalloteline ja pienpelikenttä. Lisäksi pihan valaistusta ja kasvillisuutta on tarkoitus parantaa. Koulun pihasta rakennetaan polku monttuun, jonka ansiosta erityisesti koululaisten kulku montulle helpottuu.

Montun alueelle on suunniteltu parannuksia koskien liikuntamahdollisuuksia. Sinne on tarkoitus rakentaa kaksi juoksurataa (40-60 m), pituushyppykuoppa ja kuulantyöntöpaikka. Lisäksi monttuun on suunniteltu ulkokuntoilupiste. Alueen kasvillisuutta siistitään ja maanpintaa muotoillaan.

Tutustu suunnitelmaan tästä linkistä.

Seuraavassa vaiheessa käynnistetään hankinta. Kun urakoitsija on valittu, niin työt alkavat alueella. Käytännön töitä tehdään tulevan kesän ja syksyn aikana.

Asukkaiden suunnittelutyöpaja järjestettiin Talmassa 27.2.2020. Yhteenveto työpajan tuloksista on nähtävissä tästä linkistä.

Talman koulun pihan ja puiston parantaminen

Talman koulun pihan ja ympäristön puiston viihtyisyyttä parannetaan vuoden 2020 aikana. Suunnittelussa hyödynnetään osallistavia suunnittelumenetelmiä ja käyttäjien toiveet ovat suunnittelun lähtökohtana. Talman pihan ja ympäristön suunnitelma on valmistunut. Suunnitelma on tehty käyttäjien toiveiden pohjalta. Seuraavaksi käynnistetään hankinta, jonka jälkeen käytännön parantamistyöt tehdään tulevan kesän ja syksyn aikana.

Koulutilojen parantaminen

Koulutiloja parannetaan hankkimalla uudet väliaikaiset tilat tekniselle työlle, ruokailuun ja esikoululle. Uudet tilat sijoittuvat osittain vanhan koulun 60-luvulla rakennetun rakennusosan paikalle, joka puretaan. Vanhan koulun uusimmassa osassa olevat liikuntasali ja kokoontumistila säilyvät asukkaiden käytössä. Hanke ajoittuu vuodelle 2021.

Lisätietoja:

Sari Soini
Toimialan kehittämispäällikkö
Kehittäminen ja tuki -yksikkö
Sipoon kunta
sari.soini (at) sipoo.fi

Kari Ojamies
Kunnan puutarhuri
Katu- ja viheralueet -yksikkö
Sipoon kunta
kari.ojamies (at) sipoo.fi

Antti Nousiainen
Liikuntapaikkakoordinaattori
Liikuntapalvelut
Sipoon kunta
antti.nousiainen (at) sipoo.fi

Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää -Facebookissa!

UUTTA! Hankkeet kartalla -karttapalvelussa voit tarkastella Sipoon kunnan kaavoituksen, katu- ja puistorakentamisen sekä vesihuollon ajankohtaisia hankkeita. Tutustu hankkeisiin tästä linkistä.