Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen laajennus

Mikä hanke?

Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen laajennuksen rakennushanke on alkanut kesäkuun alussa 2019. Rakennushanke ei tule estämään koulun toimintaa vaan koululaisten lukuvuosi alkaa normaalisti elokuussa.  Sivistyskeskuksen laajennuksen on suunniteltu valmistuvan keväällä 2021.

 

Nikkilän Sydämen laajennuksella vastataan Nikkilän asukasmäärän kasvun myötä lisääntyvään oppilasmäärään ja koulutilojen tarpeeseen. Laajennettuun sivistyskeskukseen on määrä rakentaa liikuntasali sekä tilat alakoulun oppilaille. Uudet tilat tulevat nykyisen koulurakennuksen luoteispuolelle.

Laajennuksen suunnittelun lähtökohtana on ollut luoda viihtyisät ja muuntautuvat koulutilat, jotka tukevat modernia pedagogiikkaa. Sivistyskeskuksen laajennuksen yhteydessä muutetaan myös koulurakennuksen nykyisiä tiloja vähäisessä määrin, jotta nykyisistä tiloista ja laajennusosasta saadaan muodostettua tiloiltaan käytettävä ja tehokas kokonaisuus. Uudet monikäyttöiset tilat tulevat palvelemaan sekä erikokoisia opetusryhmiä että erilaisia käyttäjäryhmiä.

Rakennushankkeessa toteutettavat tilat on suunniteltu koulujen tarpeita kuunnellen. Laajennuksen valmistumisen jälkeen uusien tilojen käyttäjiksi on suunniteltu myös muita toimijoita, kuten kansalaisopisto, nuoriso-, kulttuuri- ja liikuntapalvelut sekä eri järjestöt ja yhdistykset. Laajennuksen rakentamisen yhteydessä toteutetaan lisäksi piha- ja pysäköintialueita koulurakennuksen lähiympäristöön.

Päätökset hankkeesta

Nikkilän Sydämen laajentamisen hankesuunnitelma on hyväksytty Sipoon kunnanvaltuustossa 7.11.2016. Suunnittelutyötä on tehty yhteistyössä teknisen- ja sivistystoimialojen kesken.

Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 26.3.2019 Nikkilän Sydämen laajennuksen urakoitsijat. Nikkilän Sydämen laajentamisen pääurakoitsijaksi on valittu Kymppirakenne Oy. Pääurakoitsijan lisäksi kunnanhallituksen kokouksessa valittiin putki- ja ilmanvaihtourakoitsija, rakennusautomaatiourakoitsija, sähköurakoitsija sekä aurinkoenergiaurakoitsija. Laajennuksen kustannusennuste on 13,3 miljoonaa euroa.

Hankkeen aikataulu

Nikkilän Sydämen sivistyskeskuksen laajennustyömaa aloitettiin kesäkuussa 2019. Laajennuksen on suunniteltu valmistuvan keväällä 2021.

Lisätietoja:

Jukka Haakana
Rakennuttajainsinööri
Sipoon kunta
jukka.haakana (at) sipoo.fi

Anu Tuovinen
Projektisuunnittelija
Sipoon kunta
anu.tuovinen (at) sipoo.fi

 

Lue lisää Nikkilän Sydämen laajennuksesta tästä linkistä. Ja valtionavustuksesta tästä linkistä.

Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää -Facebookissa!

UUTTA! Hankkeet kartalla -karttapalvelussa voit tarkastella Sipoon kunnan kaavoituksen, katu- ja puistorakentamisen sekä vesihuollon ajankohtaisia hankkeita. Tutustu hankkeisiin tästä linkistä.