Martinkyläntien ja Nikkiläntien kiertoliittymä ja liityntäpysäköinti

Mistä hankkeesta on kyse?

Kyse on Martinkyläntien ja Nikkiläntien risteykseen sijoittuvasta kiertoliittymästä ja sen yhteyteen rakentuvasta liityntäpysäköintialueesta. Kiertoliittymä valmistuu Nikkilässä sijaitsevaan keskeisten väylien risteykseen, josta pääsee muun muassa Talmaan, Keravalle, Helsinkiin ja Söderkullaan.

Missä valiokunnassa päätös on tehty?

Teknisessä valiokunnassa. Valiokunnan päätöksen mukaisesti katusuunnitelma on ollut nähtävillä toukokuussa 2018.

Mikä on hankkeen aikataulu?

Martinkyläntien ja Nikkiläntien kiertoliittymän ja liityntäpysäköintialueen rakentaminen aloitettiin helmikuussa 2019. Rakennustöiden on tarkoitus valmistua viimeistään syyskuun lopussa 2019.

Kiertoliittymällä lisätään turvallisuutta ja liikenteen sujuvuutta

Vuoden 2019 alussa käynnistyi rakennushanke Martinkyläntien ja Nikkiläntien risteykseen sijoittuvasta kiertoliittymästä ja sen yhteyteen rakentuvasta liityntäpysäköintialueesta. Kyseessä on Nikkilässä sijaitseva keskeisten väylien risteys, josta pääsee muun muassa Talmaan, Keravalle, Helsinkiin ja Söderkullaan.

Kiertoliittymän ympärille rakennetaan uusia kevyen liikenteen väyliä sekä lisätään valaistusta. Katurakentamisen kautta risteyksestä tulee selkeästi turvallisempi niin moottoriajoneuvoille kuin jalankulkijoille. Kevyen liikenteen väylä yhdistyy Nikkilän kevyen liikenteen reitteihin sekä lähes valmiiseen Nikinmäki-Nikkilä kevyen liikenteen väylään.

Kiertoliittymän keskelle on tulossa myös taidetta, jossa teemana on Sipoon Susi. Kuvanveistäjä Pekka Paikkari on suunnitellut ja toteuttanut betonista valmistettuja susipatsaita, jotka asennetaan uuteen liikenneympyrään paikoilleen syys-lokakuun vaihteessa.

Liityntäpysäköintialue on mitoitettu noin 20-25 henkilöautolle ja sen viereen on rakenteilla katettu liityntäpysäköintialue myös polkupyörille. Myös viereisille linja-autopysäkeille tullaan rakentamaan katokset.

Kiertoliittymän rakentaminen toteutetaan sektori kerrallaan, näin risteys on koko työmaan ajan käytössä. Liikkujia pyydetään noudattamaan varovaisuutta ja huomaamaan, että ajo-ohjeet risteyksessä saattavat muuttua.

Lisätietoja:

Ari Luomala
Rakennuttajansinööri
Sipoon kunta
ari.luomala (at) sipoo.fi

Anu Tuovinen
Projektisuunnittelija
Sipoon kunta
anu.tuovinen (at) sipoo.fi


Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää -Facebookissa!

UUTTA! Hankkeet kartalla -karttapalvelussa voit tarkastella Sipoon kunnan kaavoituksen, katu- ja puistorakentamisen sekä vesihuollon ajankohtaisia hankkeita. Tutustu hankkeisiin tästä linkistä.