Nikkilän keskuspuiston yleissuunnittelu ja osallistuva budjetointi -pilotti

Nikkilän keskuspuiston suunnittelu alkaa tänä keväänä

Nikkilän keskuspuiston yleissuunnittelu alkaa helmi-maaliskuussa 2020. Keskuspuistoon kuuluvat puistoalueet ja nykyiset hiekkakentät Nikkilän Sydämen ja Päiväkoti Pikkusydämen läheisyydessä sekä Nikkilän kirjaston takana oleva puisto.

Keskuspuiston konkreettinen rakentaminen ajoittuu tämän hetkisen arvion mukaan vuosille 2021-22. Suunnitteluvaiheessa alueet ovat tuttuun tapaan käytettävissä, mutta rakentaminen tuo vähintäänkin käyttökatkoja puistoalueiden ja hiekkakenttien käyttöön.

Keskuspuiston suunnittelusta ja siihen osallistumisesta tiedotetaan lisää lähiaikoina.

Osallistuvaa budjetointia kokeillaan hankkeessa

Keskuspuiston hankkeessa kokeillaan Sipoossa uutena kuntalaisten osallistamismenetelmänä niin kutsuttua osallistuvaa budjetointia. Osallistuvaa budjetointia hyödynnetään tiettyjen puiston osa-alueiden suunnittelussa. Puiston yleissuunnitelmassa osoitetaan myöhemmin ne puiston osat, esimerkiksi noin 3-5 aluetta, joiden suunnittelussa osallistuvaa budjetointia hyödynnetään.

Osallistuva budjetointi on Suomessa vielä melko uudenlainen toimintatapa, jossa asukkaat otetaan mukaan kunnan talouden suunnitteluun. Osallistuvaa budjetointia voidaan pitää suoran demokratian toimintamallina, jossa asukkaat pääsevät mukaan tekemään päätöksiä alueella käytettävän rahan käyttömahdollisuuksista. Osallistuva budjetointi lisää toiminnan läpinäkyvyyttä ja päätöksentekijät saavat tarkempaa tietoa asukkaiden tarpeista. Nikkilän keskuspuiston suunnittelussa ja sipoolaisten osallistamisessa keväällä 2020 avustava konsulttitoimisto on Nomaji maisema-arkkitehdit Oy.

Osallistuva budjetointi voidaan toteuttaa monin eri tavoin. Siinä voidaan käyttää esimerkiksi asukkaille järjestettyjä työpajoja, tietoteknisiä ratkaisuja tai pelillistämistä tai muita menetelmiä. Keskuspuiston suunnittelussa käytettävästä osallistuvan budjetoinnin tarkasta toteuttamistavasta tiedotetaan Sipoon asukkaita myöhemmin kevään aikana.

Tavoitteena osallistuvan budjetoinnin hyödyntämisessä on saada kunnan asukkaat mukaan puiston suunnitteluprosessiin ja antaa heille aito mahdollisuus vaikuttaa suunnittelussa tehtäviin valintoihin ja keskuspuiston toteutukseen. Osallistuvassa budjetoinnissa asukkaat tekevät valintoja eri vaihtoehtojen kustannusten ja niiden vaikutusten perusteella.

 

Karttakuvassa havainnollistetaan keskuspuiston suunnittelualue Nikkilässä. Ensisijainen puistosuunnittelualue on merkitty karttaan punaisella sävyllä. Keltaisella sävyllä olevat alueet ovat rakennuksille kuuluvia pihoja, eivätkä kuulu Nikkilän keskuspuiston suunnittelualueeseen. Vihreällä sävyllä olevat osiot ovat uusia rakennuksia, rakennusten lisäosia tai uusia teitä. Ensisijaisella puistosuunnittelualueella (punaisella sävyllä) on myös kaksi hiekkakenttää, joiden sijainti on mahdollista tarvittaessa suunnitella uudelleen. Ne puiston osa-alueet, joiden budjetointiin asukkaat pääsevät osallistumaan, määritellään tarkemmin myöhemmin keväällä.

Päiväkodin ja koulun tarpeet huomioidaan puiston suunnittelussa

Keskuspuiston yleissuunnitelmassa otetaan huomioon ensisijaisesti lähiympäristössä sijaitsevan päiväkoti Pikkusydämen ja Nikkilän sivistys- ja kulttuurikeskuksen tarpeet. Puiston suunnittelussa huomioidaan myös lähiympäristön nykyiset asukkaat ja tulevien asuinrakennusten asukkaat sekä muut käyttäjäryhmät (esim. alueen yritykset, yhdistykset ja muut toimijat).

Hankkeen osallistamisosio on saanut ympäristöministeriön Kestävä Kaupunki -ohjelman avustuksen osallistuva budjetointi -pilotin toteuttamista varten.

Lisätietoja:

Maria Mäntylä
Suunnittelija
Kehittäminen ja tuki -yksikkö
Sipoon kunta
maria.mantyla (at) sipoo.fi

Sari Soini
Toimialan kehittämispäällikkö
Kehittäminen ja tuki -yksikkö
Sipoon kunta
sari.soini (at) sipoo.fi

Kari Ojamies
Kunnan puutarhuri
Katu- ja viheralueet -yksikkö
Sipoon kunta
kari.ojamies (at) sipoo.fi

Seuraa meitä Sipoo rakentaa ja kehittää -Facebookissa!